Nähny unta, kokenu vihan ja raivon. Mitä mulla on mitä muilla ei oo? En oo keksiny ittessäni edes mitään hyvää. Kyl mä tiedän, etten oo ihan voimaton, tai en edes väitä, että en olis komee. Mä tiedän, että mun naamal saa naista, mun naama on yks mun vahvuuksista. Ennen koin sen etuoikeutena, sain vitusti huomiota ja se nosti kusta päähän. Rupesin pelailee naisilla! Olin helvetin paha ihminen sitä kautta, moni itki kun koki mut ei saanu mitään musta. Mä olin törkee! Ja nautin kun sain vaan vähän pelata ja feidata. Samal ku olin sairaanloisen kamois. Niin tavallaan se oli sairasta, valehdella kaikille et olis kaikki okei, ja sit tulee tollasii hetkii kun mä hyppäsin junaan, ja frendil pk. seudulle. Olin ihan kamois iltoja! Olin sekava ja sönkkäsin sekoi juttui. Mä totesin, ettei musta taida ikin tulla mitään... Olin ihan lopussa.

Noh.. Sain täs pariin kertaan otteen ittestäni, tuli pari hyvää hetkee. Toivoo siihen et tulevaisuus antaa viel jotain, mut mitä se antaa? Nyt okei on paljon paskaa taas tulossa. Toive kyl et yks juttu ei ikinä tapahtus, tai ainakaan täl tavalla. Kyl mä lapsii haluun ja haluun elää yhden naisen seurassa, mut kun oon todennu, ettei ehkä musta olis siihen? Vai olisko? Oon aika raivokas ja välil kuuntelen enemmän sitä vihaa kun sitä järkee. Mut tavallaan ikinä en oo pahaa ihan läheisimmille tehny! En tekiskään ikinä, mut on tapauksii jotka saa mut raivon valtaa nykysin, niin etten uskalla ite kohdata itteeni sillon. Siis sillä hetkel ku raivostun siihen asteeseen, yleensä suljen itteni ulos, ja annan sen sisäsen hulluuden vallata! En vastaa teoista! Enkä edes haluu! Koska tiedän, että siin vaihees on oikeesti lähel että joku lähtee, ja mä joudun valtion leviin! Oon todennu sen nyt! Ja pelkään sitä päivää...