Jatkuvasti, mä oikeesti murehdin, et teenkö mä oikeesti oikein? Ystävät on aika vähis, tai no oikeestaan ite oon aika vähissä. Kyl ne välil soittaa, kyl ne kai välittää? Vai välittääkö? Vai kun tulee aina jotenki sellanen olo kun joku tekstaa tai soittaa, niin ne haluu jotain multa. Miks ei ne haluu mua? Vaan miten sen muotoilis? Joku pyytää hakemaan, joku hankkimaan, jollekin oon kuski, joku on jopa kaivannu toisen numeroo vaan. Mut mitä moniko ihminen soittaa tai tekstaa ihan vaan kysyäkseen mun vointii, tai et millon haluisin nähdä. Mut tavallaan tiedän, ettei kellään oo aikaa / haluu nähdä nykysin. Parhaat frendit on ne ketkä näkee baaris, baareis kyl kaverii leikitään. Ku musta hyvää seuraa ja multa tarvittaes ''suojeluu'', mut mitä sit ku mä haluisin vaan rennosti nähdä ja jutskailla jonku frendinkaa? Noh... Tulee vastauksii, ei nyt ehdi (jos edes raaskii vastaa) Tai toinen hyvä on et katotaan, sit soittaa kerran mulle kysyen et voidaaks nähdä. sillee vartin viiveel, tyyliin ku jengi tietää, et käyn töissä (kävin kahdes mestas) niin sit mul se ''vastuuntunto'' etten voi vaan livetä joka sekuntti johonkin ja se on vitun typerää edes olettaa sellasta.

Mua yks toinen juttu tänään on taas askarruttanu, mul on sellanen ''kaveri'' joka kyl puhuu omat juttunsa mieluusti, ja sit ku noh. Mä puhun omani, kyl se vannoo ettei se sit kerro muille. Mut hetken kuluttuu kyl sen jutun sit taas kuulla kiertoteitä... Ei se kivalta tunnu ku se juttu sitten liioteltuna ja ihan törkeesti mua loukkaavana sit iskeytyy takasin. Ku esim. Se etten mä oikeestaan osaa ihmisii ''haukkua'' eli kutsua voimasanoilla ''tyyliin kusinen ämmä, huora, paskapää etc.'' Koska kyl mä voin sillee sanoo anonyyminä, et voin sanoo et yks ihminen on kusipää. Mut se etten voi sit kertoo ketä tai miks. Mä en edes haluu sanoo ihmisist pahaa, paitsi kasvotusten. Siks monelle ihmiselle aukonu vahvasti päätäni, kun räjähtäny sit ja huutanu niille. Mut muuten, en ikinä haluu loukata tai satuttaa edes sitä ihmistä ketä satuttaa ja loukkaa mua.

Oon yrittäny tehdä selväks senkin, etten mä oo väkivaltanen tai edes hyökkäävä persoona. Mä en lyö jos mua lyödään, mut jos mun ystävää ja tai naispuoleist ihmist lyödään, en vanno ettenkö löis sit siin vaiheessa. Oon muutenki aika sellanen tapaus! Ettei mul oo ketään vastaan mikään. Jos joku ihminen jonka tiedän / tunnen kävelee kadulla, mä kyl moikkaan jos huomaan. Ja moikkaan mä niillekin jotka ei ehkä arvosta mua. Mä pidän meinaan sitä kunnianosotuksena ja mä haluun osottaa sitä kunniaa kaikille. Okei oonhan mä se ''Vitun kova räppäri maskin takana'' niin en kai sit sais, mut mitä jos en oikeesti oo sitä? Mitä jos mä oikeesti välitän kaikista edes vähän. Oon oikeesti aina ollu sellanen, etten oo ikin halunnu et ketään sattuu tai et ketään kärsis mistään. Mut oon kans sellanen sekopää, et haen itelleni tuskaa ja suruu. Täl hetkel ku oon melkeen pari vuotta jo oikeesti vähän välii hakenu syitä, et voisin lisää vihata itteeni et voisin sillä taval sitten keksii hyvän syyn miks mä voisin tappaakin itteni. Koska eihän mun elämä oo niin kummonen et sitä pitäs noin vaan varjella, kuha nyt eläny jo pitkään ja kokenu asioita jotka oli toiveena. Oon oikeesti enemmänki nyt toivossa, että kumpa mun aika koittas jo, ettei oman käden kautta tarvis mennä. Siks en pelkää et jos joku tulee uhoo. Oikeestaan jos tulee, toivosin vaan et silt sit löytys sitä kanttii kans iskee mut hengiltä. Se olis niin hyvä juttu, et mä oikeesti kiittäsin sitä jälkikäteen...

Näin ollen voin vaan sanoo, mä oon heikko ja itsekeskeinen ihminen, en arvosta itseäni. Mut rakastan muita, siks en voinu olla sille yhdelle seläntakana pahaa puhuvalle ihmisellekin joka vannoo luottamusta niin vihanen. Vaik kuin nytkin tekis mieli vaan teksta sille, että se vois painuu johonkin. Ettei mulle tarvis enää ikinä puhuu, ei tarvis enää ikinä tulla missään vastaan, tai väittää mitään vastaavaa. Mut samal sit emt. En osaa olla vihanen tai osaa vihata...